Urut

Urut, joita kutsutaan myös pilliuruiksi tai kirkkouruiksi (erotukseksi populaarimusiikissa käytetyistä sähköuruista), on yhdistetty puhallin– ja kosketinsoitin, jossa on paineilman avulla soivat pillit. Se muodostuu pillistö(i)stä, ilmanantolaitteista ja koneistosta, joka käsittää myös soittopöydän.

Urut on tärkeä läntisen kristillisen kirkon jumalanpalvelussoitin. Urkuja käytetään varsinaisen urkumusiikin lisäksi kirkollisissa menoissa useimmiten virsien säestyssoittimena, sekä säestyssoittimina vokaalimusiikin teoksissa kuten kantaateissa, messuissa, oratorioissa ja passioissa. Pelkästään uruille sävelletty musiikki on suosittua erityisesti Johann Sebastian Bachin ja César Franckin teosten johdosta.

Länsimaisessa taidemusiikissa urkuja on käytetty runsaasti myös muissa kuin uskonnollissävytteisissä teoksissa. Sen vuoksi urkuja on kirkkojen lisäksi suurimmissa konserttisaleissa, joissa niitä käytetään myös
yhtenä sinfoniaorkesterin soittimena, esimerkiksi Camille Saint–Saënsin kolmannessa sinfoniassa.
Yhdysvalloissa urkuja on aikanaan rakennettu jopa eräisiin varhaisiin tavarataloihin.

Yleensä sähköllä toimiva puhallin puhaltaa ilmaa urkujen koon mukaan yhteen tai useampaan varastopalkeeseen, josta ilma johdetaan ilmakanavia pitkin ilmalaatikoihin ja soittoventtiilin kautta ilmalaatikossa olevan reiän päällä olevaan pilliin soittopöydässä olevaa kosketinta painettaessa. Pillejä on sekä puu– että metallirakenteisia, toimintaperiaatteeltaan sekä huuli– että kielipillejä. Kutakin tällaista eri tavoin soivaa pillirivistöä sanotaan äänikerraksi. Urkuihin rakennettua äänikertavalikoimaa sanotaan urkujen dispositioksi, joka usein esitetään luettelona urkumusiikkiäänitteiden ohjelmalehtisissä.

Urkujen ääniala on yleensä hyvin laaja. Suuret urut ovat mitoiltaan ja äänen dynamiikaltaan suurin ja samalla tekniikaltaan monimutkaisin akustisista soittimista.